Kävin lauantaina noutamassa leffaliput hyvissä ajoin ja kun siinä jäi 1,5 h aikaa odotella elokuvaa niin ajattelin piipahtaa oluella siis parilla Guinnessillä. Olin varannut mukaani Andy Huntin kirjan Pragmatic Thinking & Learning, jottei aika tulisi pitkäksi eikä tosiaan tullut.
Lukemiseni alkoi rauhallisesti enemmänkin juodessa kuin lukiessa, mutta asiat kääntyivät pian päinvastoin. Tunnelma pubissa oli oikein miellyttävä ja aloin ns. ahmimaan Andyn ajatuksia. Pian kuitenkin huomasin että innostukseni johti siihen etten muistanut pureskella ajaksiani. Olin innostuksissani yrittänyt kiireellä päästä mahdollisimman nopeasti seuraavalle sivulle. Ajatukseni olivat myös lähteneet soveltamaan oppeja töissä sekä arkipäivässä. Jouduin jatkuvasti palaamaan kappaleita taaksepäin ja lukemaan ne uudestaan.
Viimein lukemiseni keskeytti puhelu, jolloin havahduin että elokuva alkaa 5 minuutin kuluttua ja vessaankin olisi vielä kerettävä.
Muistaakseni tämä oli ensimmäinen kerta kun ravintolassa jätin puolikkaan oluen juomatta.
P.S. Ei olutta ennen pitkää ja tylsää elokuvaa

